fbpx
BeAlive Health Club

Korona tilanteen vaikutus BeAliveen

Korona tilanteen vaikutus BeAliven toimintaan

 

 

Hyvä BeAlive Health Clubin jäsen/asiakas!

Koronatilanne on kehittynyt viimeisten viikkojen aikana huonompaan suuntaan. Uudenmaan alueella rajoituksia on jatkuvasti kiristetty ja huoli tartunnoista on lisääntynyt. Luonnollisesti olemme BeAlivella seuranneet tilanteen kehittymistä tarkasti. Olemme keskittyneet tilojen puhtaana pitämiseen entistä tarkemmin. Lisäksi olemme halunneet huolehtia erityisesti siitä, että kävijöillä on mahdollisimman helppo huolehtia käsihygieniasta ja laitteiden sekä painojen puhdistamisesta käytön jälkeen.

Olemme päättäneet pitää, ainakin toistaiseksi, ovemme auki, jotta jäsenillämme olisi mahdollisuus edelleen huolehtia fyysisestä kunnostaan ja nauttia palveluistamme. BeAlive Health Clubilla yli 10 henkeä treenaamassa on erittäin harvinaista, ja pyydämmekin näinä harvinaisina hetkinä ottamaan toiset treenaajat erityisesti huomioon. Jotta voimme tarjota kaikille kävijöille mahdollisimman turvallisen ympäristön, pyydämme kaikkia keskittymään erityisen tarkasti käsihygieniaan sekä laitteiden pyyhkimiseen käytön jälkeen. Riittävien etäisyyksien pitäminen muihin kävijöihin on luonnollisesti erityisen tärkeää. Lisäksi suihkussa voi tietysti myös käydä kotona, jos haluaa minimoida sosiaaliset kontaktit. Henkilökuntamme tekee kaikkensa, jotta voimme tarjota kaikesta huolimatta turvallisen ja miellyttävän asiakaskokemuksen!

 

Hyvät kosmetologi- ja hieronta-asiakkaamme: suosittelemme maskin käyttöä odottaessanne hoitonne alkua. Maskin käyttö ei ole välttämätöntä hoidon aikana, mutta hoitoja tekevä henkilökuntamme käyttää aina maskia. Lisäksi toivomme, että saapuisitte paikalle mahdollisimman täsmällisesti, jotta tiloissamme olisi mahdollisimman vähän ihmisiä samanaikaisesti odottamassa hoidon alkua. Poikkkeusolojen takia olemme varanneet suihku- ja saunatilojen käytön ruuhkaisempina aikoina vain jäsenillemme. Olojen taas normalisoiduttua kauniit pesutilamme ovat tietysti myös teidän käytössänne.

 

Kaikista huolimatta ihanaa loppuvuotta!