fbpx

Tiedote 23.12.2021: Koronasulku

Hyvät jäsenet ja asiakkaat,

Koronaviruksen uusi muunnos Omicron koettelee maailmaa tällä hetkellä raivokkaalla leviämiskyvyllään ja aiheuttaa valitettavasti jälleen kerran kuntosalien sulkemisen Helsingissä ja Uudellamaalla ja tämä tietysti vaikuttaa myös meidän toimintaamme.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräykset tulevat voimaan tiistaina 28. joulukuuta eikä koronapassia voi ottaa käyttöön rajoitusten vaihtoehtona.

Alueelle on annettu tartuntalain pykälän 58 g mukainen määräys kuntosalien sulkemisesta. Sulkupäätös on voimassa kaksi viikkoa eli 10. tammikuuta asti.

Jos koronasulku pitenee, ilmoitamme luonnollisesti asiasta.

Kuten viime kerralla vastaavassa tilanteessa, kosmetologi- ja hierontapalvelumme jatkuvat. Käynti näihin palveluihin tapahtuu terassin oven kautta ja näitä palveluita voi varata normaalisti sähköpostitse ja soittamalla meille.

Vaikeutuneesta tilanteesta huolimatta haluamme toivottaa kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

 

Ystävällisin terveisin,

BeAliven tiimi